21.9. Jäsenillan teemana oli Tyypitkaksi -hanke.
Hanke on Diabetesliiton ja Munuais- ja maksaliiton yhteinen, jonka tavoitteena on 2-tyypin diabeetikkojen munuaisvaurioiden ennaltaehkäiseminen tai niiden etenemisen hidastaminen. Tätä varten ollaan kehittämässä vertaisryhmämallia, jota päästään kokeilemaan Lahdessa vuoden 2024 alusta, n.8 kk ajan 10 henkilön ryhmässä. Asiaa valottivat runsaalle yleisölle hankesuunnittelija Lotta Ypyä ja Maarit Rajala Munuais- ja maksaliitosta ja diabeteshoitaja Kati Hannukainen Diabetesliitosta. Lisää infoa asiasta saa Lotalta, p. 050 322 5558.









Sieniateria ja -luento sunnuntaina 27.8. klo 12-15 D-Klubilla. Antti ja Arja olivat valmistaneet teeman mukaisen aterian alku-, pää- ja jälkiruokineen.
Ateria jatkui sienineuvoja Tiina Santalan luennolla aiheena syksyn sienet. Saimme hyvän läpileikkauksen tärkeimmistä tateista, haperoista ja rouskuista sekä myrkyllisistä sienistä. Loppulauseena "älä kerää sieniä jos et varmasti tunne niitä. Kuvassa oikealla myrkyllinen seitikki.


Syystapahtuma Orimattilan Humisevassa, Karkkulantie 34, 16300 Orimattila lauantaina 26.8. klo 11-15 Ironman 2023 MM-kisa verotti jonkin verran osallistujamäärää. Kuitenkin parinkymmenen hengen voimin vietimme orimattilan yhdistyksen järjestämää syyspäivää ensin kalasoppalounasta nauttien ja sitten perinteisiä pelejä pelaten.

5.8.2023 NASTOLAN PAJULAHDESSA järjestettiin aktiviteettipäivä työikäisille diabeetikoille ja heidän perheilleen. Ohjelmassa oli Seikkailupuistoa ja Nikula-hallissa jousiammuntaa. Päivän päätteeksi nautittiin maukas lounas. Kiitokset mukana olleille!


2.7. HEINOLAN KESÄTEATTERI TENORIT LIEMESSÄ Yhdistyksemme tarjosi Päivin johdolla mukavaa ohjelmaa sadepäivään - hyvät näyttelijät, hauska esitys, kaunis ympäristö! Esitys väliaikoineen nautittiin poutasäässä.
23.5. JÄSENILLASSA vierailivat lääket.tri Risto Kuronen ja sairaanhoitaja Sari Hokkanen aiheinaan hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, terveys- ja hoitosuunnitelma ja arkeen voimaa -toimintamalli







20.4. JÄSENILLASSA taiteilija Matti Auvinen kertoi ja esitti havainnollisesti,
mitä on maalauksen tekeminen, mitä asioita otetaan huomioon työtä aloitettaessa
ja sitä tehdessä. Kiitos Matille mielenkiintoisesta esityksestä!

DIABEETIKOT JA JALKOJEN HOITO Aiheesta oli jäsenillassamme 16.3. kertomassa Lahden Jalkaterapiasta jalkaterapeutti Emma Ovaska-Ronkola.Aihe kiinnosti kovasti jäseniämme, paikalla oli 22 henkilöä. Keskustelu kävi vilkkaana.Jalat ovat ihmiselle tärkeät. Jalat tarvitsevat päivittäistä seurantaa ja hoitoa. Meille diabeetikoille onerityisen tärkeää, että jalat pysyvät terveinä

16.3. PERHEKERHO YogaRocksilla seinäkiipeilemässä

JÄSENILTA torstaina 16.2. klo 14 Kaisa Hartikainen esitteli väitöskirjatutkimustaan, joka liittyy sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteistyöosaamiseen paljon palveluita käyttävien asiakkaiden hoidossa. Tässä tutkimuksessa ammattien välisen yhteistyön osaamisvaatimuksia selvitetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kuvaamana. Tutkimuksessa saatuja tuloksia hyödynnetään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulutusta kehitettäessä. Tähän liittyy haastattelut, joihin voi osallistua jos 1. olet vähintään 65-vuotias 2. sinulla on vähintään kaksi pitkäaikais sairautta, joista toinen on II-tyypin diabetes 3. arvioit itse käyttäneesi viimeisen kuluneen vuoden aikana sosiaali- ja/tai terveysalan palveluita vähintään noin 10 kertaa. Jos olet halukas osallistumaan haastatteluun ja haluat tarkempaa tietoa, voit olla Kaisaan yhteydessä suoraan 050 572 3468.

Loppuilta vietettiin Antin johdolla yhdessä bingoa pelaten ja kahvitarjoilusta nauttien.

PERHEKERHO torstaina 9.2.2023 oli vauhdikas ilta hyvän musiikin ja upean valaistuksen parissa Lahden Hohtokeilassa, osoitteessa Vapaudenkatu 18.






































PERHEKERHON VUODEN 2023 VAUHDIKAS ALOITUS
Maanantaina 9.1.2023 klo 18.15 pelasimme laserpeliä Megazonessa,
Kauppakatu 42, Lahti

PERHEKERHON PIPARINLEIVONTAA 2022

Marraskuinen päivä alkoi hiljalleen hämärtämään kun innokkaita ja iloisia leipureita saapui D-klubille. Perhekerho kokoontui piparinleivonnan merkeissä ja herkullinen tuoksu levittäytyi varmasti jopa kadun puolelle. Paistomestariksi saimme puheenjohtaja Leenan, jolla olikin kiire paistella, lapset painelivat kuin liukuhihnalla mitä upeampia luomuksia piparimuoteilla.
Niin paljon pipareita paistettiin, että jokaisella oli leipomuksia syömisen jälkeen kotiinkin vietäväksi.

PERHEKERHON ODOTETTU LEFFAVIIKONLOPPU 22.-23.10.2022

Tällä kertaa emme kokoontuneet koko porukka yhdessä vaan jokainen perhe pääsi katsomaan valitsemaansa leffaa itselleen sopivana aikana. Mukaan tarttui tietenkin myös herkkuja, joissa hiilareita... jääköön määrät salaisuudeksi
Kiitos Finnkino Lahti

SYYSKAUDEN AVAJAISET 28.8.2022

Kesäisen lämpimänä päivänä vietimme yhteistä sunnuntaipäivää Rintamaveteraanien kesänviettopaikassa Kilpiäisissä. Paikalla oli lahtelaisten lisäksi edustettuina Orimattilan sekä Heinolan Seudun Diabeetikot, kaikkiaan 31 osallistujaa. Ohjelma oli tiivis ja piti osallistujat liikkeessä. Kaiken A ja O oli tietysti muonitus, mikä sekin pelasi hyvin ja kaikki tulivat ravituiksi.

Ruokailussa oli tarjolla Antin ja Arjan valmistama lounas: lihapullat pastasalaatin ja vihersalaatin kera. Ruoka maittoi ja sen myötä alkoi tikan- ja kahleenheitto. Mölkkyä heitettiin Veteraanien majan vieressä. Pentti lämmitti saunan niin, että halukkaat pääsivät pulahtamaan syyskesän viilentämään järviveteen. Perinteisesti ohjelmaan on aina kuulunut myös arpajaiset, niin nytkin. Pääpalkintona oli Markun hankkima kassi täynnä yllätyksiä. Sen lisäksi oli paljon muuta pienempää. Ja taas arpaonni suosi selkeästi joitain tiettyjä onnellisia!

Vähitellen siirryimme Veteraanimajan sisätiloihin. Kokeilimme hirsitalon akustiikkaa ja lauloimme yhdessä joitakin lauluja Leenan kanssa kitaran säestyksellä. Laulaessamme alkoi nenään nousta miesten grillaaman makkaran ja keittiöstä kahvin tuoksut. Makkarahan maistuu aina. Niinpä siirryimme oitis pöydän antimia maistelemaan. Marketan kahvikakku ja Leenan marjapiirakkakin tekivät hyvin kauppansa.
Kahvihetkestä nauttiessa alkoi luvattu ukkonen antaa merkkejä ensin tuulen ja pilvisyyden lisääntymisenä. Kaikki pääsivät - vielä hyvän sään aikana - lähtemään ja viimeisten hypätessä autoon saavutti ukkospilven reuna Kilpiäisten majan.

Kiitos kaikille mukavasta päivästä ja majan isännälle ja emännälle erityinen kiitos, että saimme lyhyellä varoitusajalla mahdollisuuden järjestää tapahtumamme Kilpiäisissä! LP

Kuva: Seppo Komulainen

TEATTERIMATKOJA

Lahden Seudun Diabeetikot tekivät kesän aikana kaksi matkaa.

  • Heinolan kesäteatterissa nähtiin Flirttikurssi55+ ja Nastolan Taarastissa 7.9.2022 Aleksis Kiven Nummisuutarit.
Molemmista nautimme ja odotamme syksyltä uusia elämyksiä.

Teksti ja kuva: Kaarina Kannisto